Mannaa

Olipas taas huikea suunnistustapahtuma tuo 25-manna. Tällä kertaa olin mukana täysin kuntoilijastatuksella ja oli mukava nautiskella kisatunnelmasta. Oma viides osuuskin sujui vanhasta muistista ihan mukavasti, vaikka vauhti oli aivan retkeilyä. Ei se oikein harjoittelematta lähde, mutta kivaa oli. Suunnistus sujui yllättävän hyvin. Ainoa virhe tuli viimeiselle rastille, kun löin jo aivot narikkaan ja pamautin melkein kuntosuunnistuksen maaliin. Läksin porukasta toisena matkaan ja toisena tulin myös vaihtoon. Vajaa vartti tuli eroa osuuden nopeimpaan.

Hienointa oli kuitenkin taas seuran menestys. Ykkösjoukkue ei paperilla ollut ehkä viidenneksi paras joukkue, mutta sieltä vaan tultiin taas. Tässä ei enempää sanoja tarvita:

Hyvä Ankkuri! Davai!

Advertisement

Kilometrit täynnä

Laitetaas tännekin pientä tilannepäivitystä pitkän hiljaiselon jälkeen. Mitään sen kummempia suunnistusuutisia ei ole valitettavasti luvassa. Erittäin hyvin sujuneen harjoitustalven jälkeen oli kuitenkin Tiomilan jälkeen vihellettävä peli poikki ja heitettävä pyyhe kehään. Jalkavaivat ja allergiat veivät nyt totaalisesti voiton. Nilkka ei toistaiseksi kestä kilpailuvauhtista juoksua maastossa ja allergiaoireet ovat estäneet täysipainoisen harjoittelun. Tähän kun vielä lisätään kummassakin jalassa vihotteleva akillesvaiva niin kohtuullisen hyvä paketti onkin kasassa.

Olen pitänyt hermolepoa kolmisen kuukautta, mutta onneksi vanha tuttu kipinä on nyt taas syttynyt. En puhu varsinaisesta harjoittelusta, mutta olen käynyt satunnaisesti juoksulenkillä, joskus jopa täysin ilman kipuja. Pyörälläkin on tullut ajeltua muutama lenkki. Tauon aikana pöhöttynyt vartalo vaikeuttaa varsinkin juoksemista, mutta onneksi pyöräily on vähän helpompaa. Suunnistuskisoja ei ole ohjelmassa lukuunottamatta 25-mannaa. Toivottavasti ensi keväänä pystyisi taas juoksemaan ihan maasto-olosuhteissakin.

Dirty Cinderella

…lauloi 25-mannan paluulaivalla Jimi Pääkallo tai mikä Jimi Constantine se nykyisin onkaan. Miehen laulu- tai näyttelijätaidoista en sano mitään, mutta onhan se Pitkä kuuma kesä ihan hyvä leffa. Käytiin Sirenin kanssa parin minuutin ajan oikein eturivissä asti seuraamassa Jimin esitystä, mutta enempää ei pystynyt.

SM-viestin jälkeen pidin tosiaan 10 päivän tauon juoksuharjoittelusta ja käytännössä kaikesta muustakin harjoittelusta. Ohjelmassa oli ainoastaa kevyttä jumppaamista ja kylmägeelin sivelyä sekä tietysti vahvojen tulehduslääkkeiden syöntiä. Maha ja pönttö menivät ainoastaan sekaisin, mutta jalka ei parantunut. 25-mannaan oli kuitenkin jo niin lyhyt aika, että juostava oli jos meinasi viivalle päästä. Muutamat lenkit ja yhen suunnistusreenin ehdin heittää ennen mannaa.

Itse kisassa oli jälleen suoritettavana seiskaosuus. Verrytellessä juoksu tuntui melkoisen tahmealta. Toivoinkin salaa, että saisin muutaman minuutin etumatkaa viimeisenä lähtevään Sireniin. Eihän sitä sitten lopulta tullut kuin puolitoista ja se oli liian vähän. Junaradan alituksessa oltiin koko porukka samaan aikaan ja meikän juoksu alkoi jo lanaamaan pahaenteisesti.

Rimpuilu kostautuikin sitten pummin muodossa vajaa kilsa ennen maalia. Ensin putosin ojaan ja sitten jyrkähkössä ylämäessä meni aivot ja jalat niin hapoille, että vetäisin klassisen ”wäärään mäkeen”- tyyppisen ratkaisun. Sain kuitenkin tilanteen haltuun nopeasti, mutta virhe oli varmaan minuutin luokkaa. Tiesin jääneeni ryhmän viimeiseksi, joten loppumatkalla ei passailtu. Ennen karttapuomia tuli vielä pieni blackout, koska en muistanut olinko leimannut maalileimauksen. Parin sekunnin spekuloinnin jälkeen totesin leimanneeni ja matka jatkui.

Huonossa kunnossa suunnistaminen on vähän tollasta, mutta onneksi mitään katastrofia ei syntynyt. Akilles ei sattunut matkan aikana yhtään, mutta verryttelemään en enää kyennyt ja tunti kisan jälkeen oli kävelykin vaikeaa. Parin kaljan, ibumaxin ja kylmägeelin voimalla pystyin sinnittelemään edellämainitun Jimin keikalle, mutta tosiaan se kaksi minuuttia riitti.

Seuraavaksi on edessä lääkärireissu ja kausi on sitä myöten paketissa. Nyt pitää oikeasti saada jalat kuntoon.

 

Kesä syksyyn vaihtui

Edellisen päivityksen jälkeen kevät on tosiaan vaihtunut kesäksi ja kesä jo syksyksikin. Alkuun piti laittaa tää päivitys vasta kun tää meikäläisen avautumiskanava on valahtanut Mäksän linkkilistassa viimeiseksi, mut näköjään Jöggellä ja Matsullakaan ei oikein teksti irtoo. Vanhoja en lähde muistelemaan, mutta koska tässä blogissa on tarkoitus kirjoittaa pääasiassa suunnistusharrastuksesta niin ehkä on parasta kertoa lyhyesti miten ollaan selvitty tähän päivään.

Keväthän meni suhteellisen hienosti ja Tiomilassa kahvattiin ihan ykkösjoukkueessa asti. Mitään maagista en pystynyt esittämään ku ei jalka riittänyt kovavauhtisessa letkassa. Katotaa jos ens kauel. Sittenhän siinä tulikin jo Jukola ja siellä tein parhaani toisella osuudella ja se riitti muutamalla koukulla höystettynä melko tyydyttävään vetoon. Kesän olin taas töissä ja kärsin allergioista. Suunnistusta ei tullut pahemmin harrastettua Haldenin leiriä lukuunottamatta.

Heinäkuussa alkoi akillesjänne hieman vihoitella ja sen kanssa onkin tässä tullut taisteltua pidemmän aikaa. Kylmägeeliä ja särkylääkettä on kulunut litroittain ja pillerikaupalla, mutta ei mihkn. Juoksemaan olen pystynyt lähes joka kolmas päivä. Olen kuitenkin jatkanut taistelua, koska SM-kisoissa ja varsinkin 25-mannassa oli tarkoitus olla tikissä.

Viivytystaistelun tappionhetket koin SM-viestin ankkuriosuudella, jossa monet ovatkin varmasti noteeranneet meikäläisen ajan, joka taitaa olla hitain koko viestissä.  Maastohan oli sen verran möykkyistä, että vanha nilkkavamma (joka oli pysynyt kurissa koko kevään ja kesän) louhahti uudelleen jo ykkösvälillä. Sen jälkeen oli rastikin hieman hukassa.

Akillesjänne säilyi vahvan lääkityksen ansiosta kivuttomana noin 20min. Tämän jälkeen yritin vain selviytyä maastosta pois kulkien rastien kautta. Sekin toki osoittautui melko vaativaksi tehtäväksi, koska karttaa en enää jaksanut lukea ja ajatuksetkin olivat jo kotimatkalla. Esimerkiksi seiskarastia en meinannut löytää ollenkaan, vaikka hain vauhtia monta kertaa milloin mistäkin ”varmasta” kohteesta. Onneksi en ollut ainut, jolla ko. rasti oli hukassa.

Yleisörastilla aattelin kysyä lupaa keskeyttämiseen, mutta hylkäsin idean koska loppurata näytti sen verran mielenkiintoiselta ja pitihän tämä via dolorosa kärsiä loppuun asti. Ehtii näitä jalkoja parantelemaan sitten myöhemminkin. Sellasta se.

Nyt on sitten jalkojen kuositusviikko menossa, metriäkään en aio juosta ja vältän kävelyäkin viimeiseen asti. Lääkkeet on tutut ja seuraava tavoite on selviytyä viivalle 25-mannaan.

Jees ja nyt kun tämäkin kirjoitus meni taas valittamiseksi ja vaikeroinniksi sekä säälipisteiden keruuksi niin ilmoitan heti, että ei tässä kirvestä olla kaivoon heittämässä. Eikä edes nastareita naulaan. Projekti jatkuu ja heti kun jalat on kunnossa niin taas mennään. Koulussakin alkoi viimeinen syksy ja gradua pitäs alkaa vääntää niin pian kuin mahdollista. Hiphei!

Ei niin perinteinen kevätpäivitys

Edellisen blogikirjoituksen aikaan ei tosiaan tuntunut siltä, että tarvitsisi Tiomilasta kirjoittaa. Elimistö oli siinä määrin sekaisin. Pääsiäisviikonlopun kisoihin kuitenkin starttasin ja tulokset olivat jopa yllättävän hyviä. Ehkä tässä on sittenkin jotain kehitystä tapahtunut.  Hampaan sain särkylääkkeellä kivuttomaksi eikä siellä mitään toimenpiteitä lääkärin mukaan tarvitse toistaiseksi tehdä. Juoksuvauhti ei ollut kisoissa missään nimessä hirveän hyvää, mutta jaksoin vääntää aika vahvasti ja suunnistuskin oli kohtuullista. Nilkka säilyi toistaiseksi ehjänä. Osasyynä on varmasti juuri parantunut juoksukunto. Jaksan pitää juoksuasentoa ylhäällä paremmin ja samalla juoksu on rennompaa eikä tarvitse kahvata väkisin eteenpäin. Flunssa on edelleen läsnä eikä se Tiomilareissulla varsinaisesti parantunut. Henkilökohtaiset kisat sujuivat siis ihan hyvin, mutta viestissä tuli lanattua aika syvällä. Tiomilajoukkueen portit kuitenkin aukenivat ja yksi kevään tavoitteista tuli saavutettua. Itse kisasta myöhemmin lisää.

Perinteinen kevätpäivitys

Olen jäätävän kovassa tikissä ja juoksu on rentoa! Tämän positiivisen lausahduksen jälkeen tulee pilkku ja mutta. Alkaa vissiin tulevat kisat jo jännittää, kun on pakko keksiä hyviä selityksiä jo valmiiksi. Nimittäin tässä on jo jonkin aikaa vaivannut sitkeä nuha, yskä ja satunnaiset kurkkukivut. Maksimaalisessa suorituksessa mittari on aika nopeaan punaisella ja kone leikkaa kiinni melko äkäiseen. Seuraava etappi onkin YTHS ja verikoe, kai sieltä jotkut mykoplasmat saadaan diagnoosiksi.

Eiku ainiin, seuraava etappi onkin heti viikonlopun kisailujen jälkeen hammaslääkäri. Viime yönä yksi kolmesta jäljellä olevasta viisaudenhampaasta alkoi kipuilla ja oli pakko lyödä buranakuuri koneeseen. Tiomilan jälkeen täytynee käydä vedättämässä noi loputkin viisurit pois.

Eihän näissä vielä mitään, mutta pitkään vaivannut nilkka ei näköjään aktiivisesta kuntouttamisesta huolimatta vieläkään oikein raa’assa maastossa juoksemisesta tykkää. Arvoituksia on tässä meikäläisen koneistossa ihan riittämiin, mutta iloisin mielin lähden taas kisaamaan. Tärkeintä ei ole voitto, vaan puhdas suoritus ja maaliin pääsy.

Obrigado o tusen takk

Avasin jo kertaalleen kirjoitusmoodin Portugalin leirin jälkeen, mutta juttua ei irronnut yhtään. Ei siitä kyllä mitään erikoista kerrottavaa ollutkaan. Ei ainakaan mitään sellaista, mitä muista blogeista/verkkosivuilta ei olisi ollut luettavissa. Perinteisellä leirikaavalla mentiin ja hienoa oli, se siitä.

Sen sijaan viime viikonlopun Birkebeinerrennetistä on jotain kerrottavaa eikä siellä olleet kaikki muutkin. Hevoskuurista on tietysti luettavissa tapahtumasta yleensä ja V7:n kertomus omasta reissustaan. Omalta osaltani ilmoittauduin syksyllä mukaan sen kummempia miettimättä. Finlandiahiihdon olen kertaalleen hiihtänyt ja silloin en oikein innostunut massahiihdosta. Massahiihdossa pitäisi päästä tarpeeksi hyvään lähtöryhmään, jotta hommassa on järkeä, muuten touhu menee aivan retkeilyksi. Nyt oli odotettavissa jotain vielä pahempaa, olin nimittäin viimeisessä ryhmässä ja mukana noin 16000 hiihtäjää.

Hiihtoa olen harrastanut aina, joten ei siinä 54km ladussa sikäli mitään erityistä rajojen hakemista tai haasteiden etsimistä ollut, lähinnä hienoja fiiliksiä ja kokemuksia. Hiihtelin talven aikana sen mitä normaalistikin, tällä kertaa noin 950km. Määrä jää kuitenkin hieman aiemmista talvista, koska nyt en ehtinyt kertaakaan mihinkään määränmättökilometrienkeräyshiihtoleirille.

Matka mestoille taitettiin Knuuttilan Ekin junailemana. Säätiedotuksia tuli seurattua tarkkaan ja otin mukaan oikein kahdet sukset, joista toisiin asensin pitoteipit. Tämä pari oli tarkoitus ottaa käyttöön jos keli olisi täysin killeri voitelun kannalta. Pitoteipeillä hiihdin ensimmäisen kerran viikko ennen kisaa enkä täysin vakuuttunut, vaikka jotkut (monet) teippejä kehuvatkin. Meikä on purkki- tai liisterimiehiä. Kisasuksiin rakentelin tietysti huolella maagiset purkkisetit. Luistovoiteluun en ota kantaa, koska en katsonut tarpeelliseksi satsata pulvereihin ym hifistelyihin. No, oli mulla LF:t pohjassa.

Itse kisahan alkoi rapsakalla 13km nousulla. Homman nimi tuli jo heti ekoilla kilsoilla selväksi. Latua ei juuri voinut käyttää eikä omaa vauhtia päässyt etenemään kuin ehkä 100m kerrallaan. Massahiihtojen ihanuutta. Noin 5km jälkeen lopetin riuhtomisen ja ohittelun ja päätin vain hiihdellä massan mukana. Ekalla juomapisteellä oli ensimmäinen sumppu valmis. Ei sieltä oikein päässyt eteen- eikä taaksepäin.

Oli siellä joku muukin

Hiihto jatkui samaan malliin lähes koko matkan. Jossain vaiheessa huomasin, että jään tällä meiningillä tavoiteajasta ainakin tunnin, mutta mikäs siinä. Maisemat avotunturissa olivat aivan mahtavat ja aurinko paistoi. Auringon lämmittämillä pehmeillä latuosuuksilla luisto oli heikko, mutta onneksi pito oli mallia seinä koko matkan. Täytyy sanoa myös oman kokemuksen perusteella, että kyllä norjalaiset ovat hienoa (hiihto)kansaa. Ladun varrella ryhmää sadoittain kannustamassa ja virvoketta sekä sapuskaa tarjottiin innolla.

Lyontiae

Lopussa lasketeltiin reilu kymppi alamäkivoittoista pätkää Lillehammerin hiihtostadionille. Laskuosuus oli myöskin näillä sijoilla oma kokemuksensa, koska ladut oli jo aurattu edellämenneiden hiihtäjien toimesta pois ja tilalla oli tarjolla jäistä ränniä puhumattakaan edessä sompailevista gubbeista. Riskirajoilla päästelin alamäkeen, mutta onneksi selvisin haavereitta eikä ketään tarvinnut taklata hankeenkaan. Maalissa odotti taas mahtava kannustus ja safkaa niin paljon kuin jaksoi kantaa. Perinteisistä massahiihtojen ongelmista huolimatta kokemus oli mahtava ja onneksi tuli lähdettyä. Nyt olemassa suoritus pitkästä hiihdosta, joten ensi kerralla voisi päästä parempaan lähtöryhmään eikä tarvitse ohittaa matkalla montaa tuhatta retkeilijää. Ja kyllä, suunnitelmat ensi kauden hiihtojen osalta on jo aloitettu.

Paluumatkalla käytiin vielä Falunissa katsastamassa Maailman Cupin finaaleja. Naisten kympin takaa-ajo ehdittiin seurata. Meininkiä ei ollut niin paljon kuin Birkebeinerissä, mutta hoidettiin oma osamme vähintäänkin erinomaisesti;)

Seuraavaksi jotain muuta eli suunnistuskausi on jo ovella. Ensi viikolla lähdetään leirille Ruotsiin ja siitä se sitten taas alkaa.

Upd

Hiljaisuus on äärimmäisen kaunista, mutta laitetaas jotain kuulumisia eetteriin. Opiskelujen suorittaminen on tosiaan edennyt suunnitelmien mukaan. En nyt sen tarkemmin lähde huutelemaan, mutta kyllä tämä alkaa näyttää siltä, että maisterin paperit vois joskus ollakin kädessä. Mutta ei vielä. Töitä on tehtävänä ihan riittävästi ja hermokin saattaa olla aivan loppu vielä monta kertaa.

Urheilun puolellakin on sujunut ihan mukavasti. Valmentajalle ei ole tarvinnut antaa kenkää, koska kunto on selkeässä nousussa verrattuna viime kesään ja syksyyn. Nollastahan on tietysti helppo lähteä nostamaan, mutta hyvältä se silti tuntuu. Toisaalta eihän valmentajan taitoja varsinaisesti harjoituskaudella mitata, vaan vasta sitten kun oikeat geimit alkavat;)

Mitäs vielä? Jaajuu, maaliskuun alussa ois tarkoitus lähteä Portugaliin kattelee, josko sieltä löytyis rasteja. Mielellään vielä mahdollisimman hyvällä vauhdilla. Hiihtelemässäkin on tullut käytyä. Portugalin jälkeen pitäs vielä asetella kapulat jalkaan ja lähteä Norjaan retkeilemään reppu selässä 54km latu. Onneks ei oo sen pidempi reissu, mutta ylämäkeä taitaa olla jonnin verran.

Jesn, hiljaisuus on päättynyt. Hasta pronto!

Niin kaunis on hiljaisuus

Hiphei, vihdoinkin kausi on ohi. Småkkerissa oli hauskaa kuten aina, vaikka itse kisa menikin heikohkosti. Selitellä voisi vaikka parin viikon flunssalla, nilkkavammalla jne, mut en mä siihen lähde. Nyt laitetaan pöytä puhtaaksi ja levätään fyysinen ja henkinen puoli kuntoon. Jossain joulukuun tienoilla voi taas kaivaa lenkkarit kaapista tai mielummin sukset jos hiihtäminen on mahdollista.

Viime keväänä tein testijuoksuennätyksen ja olin muutenkin hyvässä vauhdissa, omaan tasoon verrattuna siis. En näe mitään syytä miksen toistaisi sitä taas ensi keväänä ja oishan se mukavaa jos jaksaisi tällä kertaa Jukolaan asti. Viime kevään kaltaista leirisettiä ei nyt ole luvassa, koska opiskelut vaativat säännöllistä läsnäoloa. Mutta tosiaan en mä mistään suunnitelmista vielä tiedä, kattellaan joulukuussa mitä valmentaja sanoo:)  Työnsarkaa uudella koutsilla ainakin riittää kuten Suikkasella konsanaan Tepsissä.

Wii ja kookospallot

”Mannassa saavutettiin siis mukava 3. sija!

Oli hienoa fiilistä ja hienoa maastoa, ja hienoa menestystäkin vielä. Ja täytyy kyllä tunnustaa, että kyllähän se Manna jännitti, tosin vasta oman osuuden jälkeen, mutta kivaa oli jännittää silloinkin, varsinkin ankkuriosuuden aikana. Kuten aikaisemmin tuli todettua, Manna on hieno viesti.”

Jos tarkkoja ollaan niin ekan kerran jännitti oman osuuden ykkösrastin läheisyydessä, kun rasti ei ollutkaan siellä missä sen kuvittelin olevan. Olin jo Identti tanassa menossa leimaamaan todetakseni, että ei tää nyt täsmääkään. Onneksi katastrofilta tällä kertaa vältyttiin.  Loppu tultiin sen mikä jaloista lähtee ja vaihdossa tiesin ensimmäisen kerran koko viestin aikana, että millä sijoilla sitä oikeastaan liikutaan.  Se sija ei herättänyt minkäänlaisia fiiliksiä, aattelin että kyllä tosta ehkä vielä kymppisakkiin noustaan.

Vasta tokavikalla osuudella alkoi jännitys, kun yllättäen Galina leimasikin jossain väliajassa toisena. Ankkuriosuus menikin sitten aika täpinöissä, kuten jo aiemmin todettiin. Yleisörastin jälkeen toivoin, että voitetaan, mutta podiumipleissikin ois hyvä. Kuhan ei vaan jäädä neljänneksi tai vielä huonommin. Onneks kävi näin ja nythän voi vielä parantaa. Kookospallot on jo syöty, mutta Wiitä ei oo ainakaan täällä Jyväskylässä näkyny. Ehkä Jukolaleirillä päästään testaamaan.