Syksy

Oli tossa Mädin kanssa lounaalla juttua, että prkl ku Mäksän kotisivujen päivitystahti on hidastunut merkittävästi. Noh, sivulauseessa totesimme, että ei se meitin omien blogijuttujen tuottaminenkaan niin hirveän säännöllistä ole. Syynähän on pääasiassa se, että ei ole mitään kerrottavaa. Toiseksi tää opiskelijaelämä on taas pitkästä aikaa niin hetkistä ettei oikein ehdi. Kaikenlaista raporttia ja harkkatyötä pitää olla tekemässä jatkuvalla syötöllä. Nyt on kuitenkin 25-manna niin lähellä, ettei millään pysty keskittymään mihinkään koulujuttuihin. Tälläiselle perusvatussillehan 25-manna kuuluu kauden päätavoitteisiin. Taitaa jännittääkin kun tänään intervallereissa oli pakki niin sekaisin, ettei juoksu oikein kulkenut. Mut niin oli Mädilläkin, joten totesimme sen johtuvan kouluruuasta. Onneks tässä on vielä pari päivää aikaa vedellä supertäsmäreenejä ja ravistella pohkeita.

Advertisement

Kesä

Jonkin verran on tainnut joessa virrata vettä edellisen päivityksen jälkeen. Suunta ei kyllä ole merkittävästi muuttunut. Nyt elellään jo elokuuta ja vielä ois neljä viikkoa töitä. Sitten onkin edessä paluu Jyväskylään ja opiskelujen pariin. Lupaavasti alkanut suunnistuskausi loppui taas liian aikaisin. Testijuoksuennätykset ja parit hyvät kisajuoksut ovat muisto vain. Siitepölyallergiat alkoivat syödä kuntoa jo toukokuun puolessa välissä ja samaan syssyyn kajahti nilkkakin taas kerran.

Mut ei meillä näitä ruveta suremahan. Jos ei pysty urheilemaan niin pitää nauttia kesästä muilla tavoilla. Ja niin olen myöskin tehnyt mm. mökkeilyn, jokilaivailun ja ruisrockin merkeissä. Viime viikonloppuna otin pitkästä aikaa tuntumaa suunnistukseen oikeissa suunnistusmaastoissa. Kyseessähän oli Ankkurin leiri Kolilla ja Juuan priimoissa maastoissa. Varovaista oli meno ja suunnistuskin tökki aika ajoin, mut siitä se taas lähtee.  Täytyy nyt kattella mitä syksy tuo tullessaan. 25-mannassa olen ainakin viivalla ja mikä jottei muuallakin jos nilkka toimii.

Kunnes joet muuttaa suuntaa

Otin jo tänään askeleen kohti ensi syksynä jatkuvaa opiskelijaelämää. Pidin puhelinpalaveria ohjaajan kanssa aiheesta maisteriopinnot. Tein myös hieman suunnitelmia tulevista kursseista. Työnsarkaa on vielä riittämiin, mutta eiköhän meikästäkin vielä maisteri leivota. Odotan oikeastaan jo innolla tulevaa lukuvuotta. Sitä ennen on tietysti taas työstettävä neljän kuukauden kesätyöt.

Töiden alkaminen tarkoittaa jälleen sitä, että harjoituskerrat per viikko jäävät varmaankin noin neljään. Tietysti pyörällä töihin ja muut hyötyliikunnat siihen niin eiköhän sitä taas jonkinlainen tikki säily 25-mannaan ja Småkkeen. Nyt keväällä tikki oli muuten kohdillaan vielä viikko sitten, mutta Siljarasteilla olin fyysisesti aivan lahna. En tiiä oisko taas jotain siitepölytouhuja. Nilkkaakin joutuu varomaan, mut ei se ole vielä ongelma. Jos suunta ei muutu niin voihan suunnistusta harrastaa kuntorastien 4km radallakin.

Oot voimani mun

Syksyn työrupeama alkaa olemaan päätöksessään. Oli pakko vähän kerätä massia ja massaa, jotta pystyisi keväällä taas urheilemaan ja vähän opiskelemaankin. Muutamia työviikkoja joudun tekemään toki keväälläkin, koska opintotukea alan nostaa vasta ensi syyskuusta alkaen. Tarkoitus on nimittäin joskus saattaa opinnotkin päätökseen.

Fyysinen vire on parhaillaan vähän samanlainen kuin yleensä kesätöiden jälkeen. Läski ja väsynyt. Lenkillä kun ei oikein työpäivien jälkeen jaksa käydä, ei vaikka miten haluaisi. Testijuoksussa jaksoin läpsytellä lähes neljän vauhtia ja viime viikonlopun leirillä ei oikein jalka noussut raskaassa maastossa.

Kevät näyttää kyllä mielenkiintoiselta, mutta kerron siitä myöhemmin kunhan suunnitelmat selkiytyvät.

Ei lähe yhtään

Oon monta kertaa viime viikkoina avannut tän kirjoitusmoodin, mut en oo keksinyt mitään juttua. Enkä keksi nytkään. Voishan sitä kertoa kaikista kisoista ja tapahtumista mitä tässä parin kuukauden aikana on ollut. Olihan siinä 25-mannat, Småkket ja NSM:t ja muut. Mut ne on nyt jo olutta ja menyttä.

Leirikin oli tässä viikonloppuna. Kovin isolla panoksella en ollut mukana, mutta huomasin kuitenkin, että jottan tarttis tehä. En oo varsinaisesti huonossa kunnossa, mutta motivaatio ja suorituskyky ovat hieman kadoksissa. Reissaaminen ja erinäiset kekkerit ovat vähän verottaneet elimistön vireystilaa.

Mut joo, nyt pitää rauhoittua ja alkaa kohentamaan fiilistä. Onneksi treenikalenteri on täynnä ohjelmaa ja juhlimiskalenterissa on seuraava merkintä vasta kuukauden päästä, jos silloinkaan.

 

Ruisrock

Jeah, Ruiksessa tuli käytyä louhimassa koko setti eli kolme päivää.  Alkuun ei pitänyt mennä lainkaan,  mutta sitten aattelin että vois sitä lauantaiksi mennä. No, lippua ostaessa päätinkin ottaa koko setin. Onneksi näin, koska joka päivälle mahtui monta tähtihetkeä mainioiden esiintyjien kanssa. Kelit eivät oikein suosineet. Perjantaina oli kyllä mukavan lämmin, mutta lauantaina ja sunnuntaina oli aika vilpoista ja tais siellä vähän sadellakin.

Perjantaina nähdyt bändit olivat Viikate, Dead by April, Mokoma, Children of Bodom, Disturbed ja Maj Karma. Dead by April oli positiivinen yllätys. En ollut kuullutkaan göteborgilaisbändistä aiemmin, mutta ainakin livenä se toimi tosi hyvin. Disturbedia odotin eniten eikä se myöskään pettänyt. Tunnelmaan vaikutti tietysti myös hyvin mukana ollut yleisö. Yhtye soitti kaikki hitit ja meininki oli hieno.

Lauantaina nähdyt keikat: Stella, SMG, Maija, Eput, Tehari ja Mew sekä kuullut keikat Egotrippi ja The Sounds. Lauantaihan oli selkeästi vähän kevyemmän musiikin päivä, joka hienojen suomalaisbändien ja yhteislaulujen kautta huipentui suuriin fiiliksiin Mewin keikalla. Äärimmäisen kaunista laulua yhdistettynä hienoihin visuaalisiin efekteihin.

Sunnuntaina oli myöskin meininkiä eli Apulanta, The Crash, Volbeat ja Faith No More. Apulantaa on tullut nähtyä ehkä jo liian monta kertaa, mutta kyllä se silti jaksaa sytyttää. Ja olihan pojilla taas ihan hauskat välispiikit. Crash ei oikein iske, mutta pitihän jäähyväiskeikkaa mennä kahtelee. No oli se ihan hienoa. Volbeat oli pettymys, sanoisin että mielummin kuuntelen levyltä kovaa. Live-esiintyminen jäi jotenkin vaisuksi. Faith No More puolestaan oli pelkkää mahtavuutta. Sedät jaksaa heilua ja Pattonilta irtoaa vielä pienet lihaskuntotreenitkin keikan lomassa.

Jepjep, semmosta meininkiä. Ensi vuonna onkin sit Ruissin 40v-juhlat. Saapi nähä mitä starboja sinne tuloo. Minä ainakin.

Uinuva aurinko

Jukolan jälkeen olo sen verran hapokas, että otin kuluneen viikon aika pitkälti levon kannalta. Kävin pari kertaa lenkillä ja kertaalleen suunnistamassa. Ei muuten kulkenut mihkn. Juhannukseen varasin mukaan sitten perussetit eli monta kassia ruokaa ja useita tölkkejä juomaa. Mukavassa porukassa tuli taas rentouduttua monin eri tavoin. Sää nyt oli aivan prseestä, mut voihan sitä mölkkyä heitellä terassiltakin ja yhteislauluhan lähtee komiasti karaokelaitteiston avulla.

Ensi viikolla alan kokeilla taas urheilemista. Pitäs varmaan syyäkkin vähän kevyemmin, koska nyt on aika läski olo. Kilpailutaukoa tullee vähän, mutta muutaman välietapin kautta suuntaan kohti syksyä ja trikookelejä. Ensin kuitenkin nautiskelen kesästä harjoittelun merkeissä.

Liikenneterveisiä

Tänään Jyväskylästä Turkuun ajellessa matkan varrella oli taas monenlaista kulkijaa. Tuli siinä mieleen, että voisin listata tähän muutamia ärsyttävimpiä asioita liikenteessä. Itsehän olen tietysti täydellinen kuski. Tai no en ainakaan sorru seuraaviin:

1. Alinopeutta ajavat

Nää on just niitä kun ajaa mittarin mukaan tasan liikennemerkin osoittamaa vauhtia tai jopa vielä hiljempaa. Aika monessa autossa todellinen nopeus on kuitenkin aivan jotain muuta kuin mittarin osoittama. Yleensä ratissa on Erkki 90v tai Minja-Maria 18v.

2. Jarruttelijat

En ymmärrä miksi nopeusrajoituksen vaihtuessa alaspäin on painettava jarrua liikennemerkin kohdalla. Jalan voi myös nostaa hetkeksi kaasulta ja antaa vauhdin hiljentyä itsestään. Kameran kohdalla jarruttelun ymmärrän jotenkin, mutta ei siihenkään tarvitse paniikkijarrutusta tehdä. Ja toki niitä kameroitakin voi zoomailla vähän kauempaa, ettei tarvi kohdalla jarruttaa.

3. Ohituskaistakiihdyttelijät

Ensin ajetaan rauhallista vauhtia  siten, että takana oleva alkaa jo etsiä ohituspaikkaa. Viimein eteen avautuu ohituskaista. Tietysti siinä vaiheessa kaasupoljin löytyy, ja vain reipasta ylinopeutta ajamalla pääsee ohi. Ohituskaistan jälkeen vauhti tietysti taas hiljenee.

4. Karavaanarit

Kesä on näköjään tulossa, kun tutut tientukot ovat taas saapuneet liikenteeseen vetämää letkaa. Usein monen koirankopin voimin. Prkl.

5. Nykijät

Oletetaan, että ajetaan satasen alueella. Näillä kuskeilla auton nopeus seilaa välillä 90-130. Ymmärrän kyllä jos autossa ei ylämäessä tehot riitä ja toisaalta alamäessä painetaan kaasua kuten ylämäessä. Pakkohan siinä on ohi mennä, että saa ajella omaa tasaista vauhtia.

6. Tasanopeus

Nämä henkilöt eivät juuri noteeraa nopeusrajoituksia. Satasen alueella ajetaan tasan satasta, mutta myös 80 alueella vauhti on sata. Näistä kun työstää ohi satasen alueella niin hetken päästä ne on 80 alueella roikkumassa puskurissa.

Ohan noita tietysti vielä muitakin, mutta nämä nyt tuli mieleen tämänpäiväisellä matkalla. Ei sillä, että olisin mitenkään agressiivinen kuski, mutta tuollaiset pikkuasiat laittaa ketuttamaan. Pienellä skarppaamisella liikenne sujuisi paljon jouhevammin. Lisäksi ajokoulutusta autokoulussa tulisi lisätä, ja ikärajaa ajokortin saamiseen nostaa parilla vuodella. Rahaa pitäisi myöskin käyttää enemmän teiden kunnossapitoon ja parantamiseen. Poliisien puolestaan pitäisi keskittyä esimerkiksi alkolukkosysteemien kehittämiseen, eikä turhanpäiväiseen pikkutarkkaan ylinopeuksien valvontaan. Niin.

Blogin kirjoittamisen syvimmästä olemuksesta

Ajattelin nostaa hieman profiilia ja siirsin blogin hieman paremmalle alustalle. Nyt on hieman mukavampi kirjoitella ja voisin vaikka lisäillä tänne muutakin kuin pelkkää tekstiä tai väsyneitä musavideoita youtubesta. Pidin tarkoituksella hieman taukoa blogin päivittämisessä. Syynä oli yksinkertaisesti se, että ei ollut mitään järkevää eikä järjetöntä sanottavaa. Mitähän blogiin sitten pitäisi kirjoittaa? Ja kenelle? Ja miksi?

Meikäläisen kynä ei taivu siihen malliin, että yltäisin blogistiikassa SP:n tasolle tai matkakertomuksissa tOden huikeaan mukaansa tempaavaan kerrontaan. Mielikuvitukseni ei myöskään toimi kuten Toukolla, eikä reenimäärät tai menestys yllä Oman tasolle. Suunnistusmaailmassa minua ei toki kovin moni edes tunne muuten kuin sukunimeltä, joten sen puolesta ei ole paineita. Lasken blogini tietysti suunnistusblogiksi, vaikka niitäkin on jo joka lähtöön, osa jo lähes kulttimaineessa.

Luulen, että jatkan vanhalla huonoksi havaitulla linjalla. Toisaalta kukaan ei ole vielä suoraan sanonut, että onpa sulla paskaa juttua blogissa. Kirjoittelen kisajuttuja ja raportoin reenaamattomuudestani. Silloin tällöin itken pahaa oloa ja lupaan lopettaa kaiken. Oikeasti ajattelin kyllä ryhdistäytyä ja pyrkiä kirjoittamaan jotain muka hauskaa. En oikein osaa sanoa, miksi ja kenelle kirjoitan. Toki joskus kirjoittaminen on hauskaa ja omien tuntojen kirjaaminen ylös ihan mukavaa. Välillä se on jopa terapeuttista. Vakiolukijoita en tiedä kuin muutaman. Ehkä sitten kirjoitan heille tai itselleni.

Mutta ei kai tässä. Jatkan rouhimista eteenpäin.