Edellisen päivityksen jälkeen kevät on tosiaan vaihtunut kesäksi ja kesä jo syksyksikin. Alkuun piti laittaa tää päivitys vasta kun tää meikäläisen avautumiskanava on valahtanut Mäksän linkkilistassa viimeiseksi, mut näköjään Jöggellä ja Matsullakaan ei oikein teksti irtoo. Vanhoja en lähde muistelemaan, mutta koska tässä blogissa on tarkoitus kirjoittaa pääasiassa suunnistusharrastuksesta niin ehkä on parasta kertoa lyhyesti miten ollaan selvitty tähän päivään.

Keväthän meni suhteellisen hienosti ja Tiomilassa kahvattiin ihan ykkösjoukkueessa asti. Mitään maagista en pystynyt esittämään ku ei jalka riittänyt kovavauhtisessa letkassa. Katotaa jos ens kauel. Sittenhän siinä tulikin jo Jukola ja siellä tein parhaani toisella osuudella ja se riitti muutamalla koukulla höystettynä melko tyydyttävään vetoon. Kesän olin taas töissä ja kärsin allergioista. Suunnistusta ei tullut pahemmin harrastettua Haldenin leiriä lukuunottamatta.

Heinäkuussa alkoi akillesjänne hieman vihoitella ja sen kanssa onkin tässä tullut taisteltua pidemmän aikaa. Kylmägeeliä ja särkylääkettä on kulunut litroittain ja pillerikaupalla, mutta ei mihkn. Juoksemaan olen pystynyt lähes joka kolmas päivä. Olen kuitenkin jatkanut taistelua, koska SM-kisoissa ja varsinkin 25-mannassa oli tarkoitus olla tikissä.

Viivytystaistelun tappionhetket koin SM-viestin ankkuriosuudella, jossa monet ovatkin varmasti noteeranneet meikäläisen ajan, joka taitaa olla hitain koko viestissä.  Maastohan oli sen verran möykkyistä, että vanha nilkkavamma (joka oli pysynyt kurissa koko kevään ja kesän) louhahti uudelleen jo ykkösvälillä. Sen jälkeen oli rastikin hieman hukassa.

Akillesjänne säilyi vahvan lääkityksen ansiosta kivuttomana noin 20min. Tämän jälkeen yritin vain selviytyä maastosta pois kulkien rastien kautta. Sekin toki osoittautui melko vaativaksi tehtäväksi, koska karttaa en enää jaksanut lukea ja ajatuksetkin olivat jo kotimatkalla. Esimerkiksi seiskarastia en meinannut löytää ollenkaan, vaikka hain vauhtia monta kertaa milloin mistäkin ”varmasta” kohteesta. Onneksi en ollut ainut, jolla ko. rasti oli hukassa.

Yleisörastilla aattelin kysyä lupaa keskeyttämiseen, mutta hylkäsin idean koska loppurata näytti sen verran mielenkiintoiselta ja pitihän tämä via dolorosa kärsiä loppuun asti. Ehtii näitä jalkoja parantelemaan sitten myöhemminkin. Sellasta se.

Nyt on sitten jalkojen kuositusviikko menossa, metriäkään en aio juosta ja vältän kävelyäkin viimeiseen asti. Lääkkeet on tutut ja seuraava tavoite on selviytyä viivalle 25-mannaan.

Jees ja nyt kun tämäkin kirjoitus meni taas valittamiseksi ja vaikeroinniksi sekä säälipisteiden keruuksi niin ilmoitan heti, että ei tässä kirvestä olla kaivoon heittämässä. Eikä edes nastareita naulaan. Projekti jatkuu ja heti kun jalat on kunnossa niin taas mennään. Koulussakin alkoi viimeinen syksy ja gradua pitäs alkaa vääntää niin pian kuin mahdollista. Hiphei!