Tukholma

08.06.2009

Matkustimme Tukholmaan perjantaina päivälaivalla. Päivälaivailu on muuten melko tuskaista touhua, onneksi sitä ei tarvitse kovin usein harrastaa. Stadsgårdenista otimme taksin alle, ja matkustimme Östermalmin urheilukentälle hakemaan kilpailumateriaaleja ja syömään pastaa. Siitä sitten sujuvasti metrolla majoitushostelliin, joka osoittautukin hyväksi mestaksi ajatellen tulevia reissuja Tukholmaan. Ei muuta kuin unta palloon. Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Aamupalan jälkeen siirryimme metrolla kisapaikalle odottelemaan starttia. Lämpötila huiteli melkoisen korkeita lukemia. Lähtöalueella seisoskellessa olo oli jo melko tuskainen. Tarkoituksena oli lähteä liikkeelle fiiliksen mukaan ilman mitään tarkempia vauhtisuunnitelmia.

0-5km

Läksin 3.15 loppuaikaan tähtäävän jäniksen perään. Vauhti tuntui rennolta ja juoksu jopa hyvältä. Ainoa häiritsevä tekijä oli kuumuus, varsinkin kun yhtään hellelenkkiä en ollut tehnyt. Isossa porukassa meinasin missata ekan juomapisteenkin.

5-10km

Rennon alun jälkeen alkoi ahdistaa aika vahvasti. Kilometritolpat vaihtuivat turhan hitaasti ja oikean jalan säären etuosaa sekä pohjetta särki ikävästi. Juoksin kuitenkin 3.15-jänisten edellä. Matkamusiikkina Suvivirsi koulujen päätöksen kunniaksi.

10-15km

Juoksuvire vaihteli koko ajan. Välillä sain oikeinkin hyvän rytmin päälle, mutta välillä en osannut juosta lainkaan. Aloin miettiä pääsenkö tänään maaliin asti. Päätin juosta ainakin puolimatkaan, koska siitä olisi lyhin reitti hypätä sivuun.

15-21,1

Taistelu jatkui, välillä kulki hyvin ja välillä huonosti. Onneksi puolikkaan kohdalla kulki, joten päätin jatkaa matkaa. Lauleskelin aikani kuluksi Ruotsin kansallislaulua.

21,1-25

Avoimella niityllä auringonpaahteessa kuvittelin oikeasti, että tänään en pääse maaliin, vaikka kuinka haluaisin. Päätin jatkaa matkaa niin kauan kuin jalat kantaa. Keskeytys ei olisi häpeä, mutta en silti halunnut luovuttaa.

25-30km

Aloin katsella sopivaa keskeytyspaikkaa, mutta onneksi sellaista ei löynyt. Yleisöä oli jatkuvana nauhana reitin varressa. Mietin ennen lähtöä saamiani tsemppausviestejä, ja päätin että maaliin on päästävä, vaikka kävellen. Itseruoskinta oli siinä määrin kovaa, että itku meinasi tulla.

30-35km

Pian 30km jälkeen oli pakko ottaa ensimmäiset kävelyaskeleet. Reidet olivat niin kipeät, että juoksusta ei tullut enää mitään. Hölkkäilin silloin tällöin muutamia satoja metrejä ja välillä vaihdoin kävelyyn. Suoraan sanottuna vitutti aivan törkeästi. Miten voi mies olla niin heikko, ettei asvalttijuoksua kestä.

35-40km

Henkisesti alkoi hieman helpottaa. Nyt tiesin, että pääsisin maaliin. Ehkä jopa juosten. Reisien kramppailu oli kyllä sitä luokkaa, että piti hieman varoa askeleitaan. Tokolan Jussi vaimoineen tuli ohi ja vaihdettiin siinä kuulumisiakin.

40-42,195km

Viimeiset pari kilsaa pystyin juoksemaan ilman kävelytaukoja. Stadionilla oli taas tunnelmaa, mutta itse halusin mahdollisimman nopeasti maaliin ja kotiin häpeämään. Loppuaika 3.28.15 ei anna aihetta riemuun. Sitten olen tyytyväinen kun tunnit merkitään kakkosella. Näillä reenimäärillä ja 30 asteen lämmössä sitä ei kyllä saavuteta, mutta ehkä vielä joskus.

Kisan jälkeen hain varusteet säilytyksestä, ja heittäydyin selälleni tekonurmelle. Hetken päästä oli niin paha olo, että oli pakko siirtyä varjoon. Oksu kutitteli jo kurkkua, mutta pysyi kuitenkin sisällä. Tombakin soitteli ja kyseli koska lähdetään satamaan päin. Hetken luulin kärsineeni tappion, mutta mies olikin heittänyt kesken puolessa välissä. Matka Vikingterminaleniin sujui tuskaisissa merkeissä. Onneksi viimein Slussenilla bussia odottaessa kykenin syömään ja juomaan. Laivalla otettiin muutamat oluset ja katsastettiin Humppiksen meininkiä. Fiilis oli jo hieman parempi. Uni tosin ei meinannut tulla millään.

Yksi vastaus to “Tukholma”

  1. panda Says:

    no onneks et keskeyttäny, kyl se vähä häpee ois ollu. 3 vuoden pääst tuun mukaa letkoihi.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: