Liikenneterveisiä

Tänään Jyväskylästä Turkuun ajellessa matkan varrella oli taas monenlaista kulkijaa. Tuli siinä mieleen, että voisin listata tähän muutamia ärsyttävimpiä asioita liikenteessä. Itsehän olen tietysti täydellinen kuski. Tai no en ainakaan sorru seuraaviin:

1. Alinopeutta ajavat

Nää on just niitä kun ajaa mittarin mukaan tasan liikennemerkin osoittamaa vauhtia tai jopa vielä hiljempaa. Aika monessa autossa todellinen nopeus on kuitenkin aivan jotain muuta kuin mittarin osoittama. Yleensä ratissa on Erkki 90v tai Minja-Maria 18v.

2. Jarruttelijat

En ymmärrä miksi nopeusrajoituksen vaihtuessa alaspäin on painettava jarrua liikennemerkin kohdalla. Jalan voi myös nostaa hetkeksi kaasulta ja antaa vauhdin hiljentyä itsestään. Kameran kohdalla jarruttelun ymmärrän jotenkin, mutta ei siihenkään tarvitse paniikkijarrutusta tehdä. Ja toki niitä kameroitakin voi zoomailla vähän kauempaa, ettei tarvi kohdalla jarruttaa.

3. Ohituskaistakiihdyttelijät

Ensin ajetaan rauhallista vauhtia  siten, että takana oleva alkaa jo etsiä ohituspaikkaa. Viimein eteen avautuu ohituskaista. Tietysti siinä vaiheessa kaasupoljin löytyy, ja vain reipasta ylinopeutta ajamalla pääsee ohi. Ohituskaistan jälkeen vauhti tietysti taas hiljenee.

4. Karavaanarit

Kesä on näköjään tulossa, kun tutut tientukot ovat taas saapuneet liikenteeseen vetämää letkaa. Usein monen koirankopin voimin. Prkl.

5. Nykijät

Oletetaan, että ajetaan satasen alueella. Näillä kuskeilla auton nopeus seilaa välillä 90-130. Ymmärrän kyllä jos autossa ei ylämäessä tehot riitä ja toisaalta alamäessä painetaan kaasua kuten ylämäessä. Pakkohan siinä on ohi mennä, että saa ajella omaa tasaista vauhtia.

6. Tasanopeus

Nämä henkilöt eivät juuri noteeraa nopeusrajoituksia. Satasen alueella ajetaan tasan satasta, mutta myös 80 alueella vauhti on sata. Näistä kun työstää ohi satasen alueella niin hetken päästä ne on 80 alueella roikkumassa puskurissa.

Ohan noita tietysti vielä muitakin, mutta nämä nyt tuli mieleen tämänpäiväisellä matkalla. Ei sillä, että olisin mitenkään agressiivinen kuski, mutta tuollaiset pikkuasiat laittaa ketuttamaan. Pienellä skarppaamisella liikenne sujuisi paljon jouhevammin. Lisäksi ajokoulutusta autokoulussa tulisi lisätä, ja ikärajaa ajokortin saamiseen nostaa parilla vuodella. Rahaa pitäisi myöskin käyttää enemmän teiden kunnossapitoon ja parantamiseen. Poliisien puolestaan pitäisi keskittyä esimerkiksi alkolukkosysteemien kehittämiseen, eikä turhanpäiväiseen pikkutarkkaan ylinopeuksien valvontaan. Niin.

Advertisement

Breathe

Nyt se on täällä. Allergia- ja astmaoireet ovat taas saapuneet kiusakseni. Viimeisen kahden viikon aikana kovat treenit ovat jääneet aivan torsoiksi. Koneesta ei ole lähtenyt yhtään kierroksia, ja hengitys on ollut todella vaikeaa. Intervallitreeneissä olen yskinyt keuhkoni pihalle ja happi on loppunut kuin veitsellä leikaten. Treenien jälkeen lihakset eivät oikein palaudu ja keuhkoputkeakin jomottaa. Onneksi ensi viikolla pitäisi saada jo uudet lääkkeet, ei tälläistä muuten kestä. Jotenkin tämä siitepölykausi pääsi taas yllättämään, enkä odottanut näin pahoja oireita. Viime keväänä ja kesänä en muistaakseni käyttänyt lainkaan astmalääkkeitä.

Maratoniin on enää kaksi viikkoa. Olo ei ole enää kovin luottavainen hyvän ajan juoksemisen suhteen, mutta ei kai sillä niin väliä olekaan. Lähden nautiskelemaan kesäisestä Tukholmasta ja juoksemaan reitin läpi. Sitten onkin vihdoin kesä.

Close your eyes, clear your heart

Selaillaas kalenteria hiukan taaksepäin. Näköjään laitoin blogin kirjoitustauolle heti kevätleirin jälkeen. Alkoi nimittäin tympimään vähän kaikki sen jälkeen. Täytyy varmaan käydä lyhyesti läpi tapahtumia leirin päättymisestä tähän päivään.

Aloitetaan vaikka siitä, että leirisetti meni hienosti läpi Svartnattaa ja Kolmårdskavlenia lukuunottamatta. Tuli ehkä reenattua liian kovaa tai sitten liikaa maastossa, en mä noista tiedä. Pilasin kuitenkin pienet mahdollisuuteni Tiomilaykköseen. Ketutti sen verran, että ilmoitin jättäväni seuraavan viikonlopun Kevätyönkin väliin. Syyksi kerroin väsymyksen. Pari lepopäivän jälkeen kulku sitten löytyi, ennätys testijuoksussa ja fiilis kattoon. Siinä vaiheessa ei tietysti kevätyöjoukkueisiin enää ollut asiaa.

Tiomilassa olinkin sitten managerin/huoltajan hommissa. Tykkäsin. Taidan alkaa toppatakkimieheksi ja jättää kilpailemisen muille. 29h olin samoilla silmillä ja lähes koko ajan jalkojen päällä. Siinä sivussa kävin juoksemassa OL-UT:n joukkueessa kolmannen osuuden. Juoksu oli seisoskelun jäljiltä aika tahmaista ja suunnistin kuin pps, mutta kivaa oli. Tiomila oli kokonaisuudessaan sen verran rankka setti, että sen jälkeen ei enää olekaan kulkenut.

Seuraavana viikonloppuna oli vuorossa Salorastit ja Siljarastit. Salossa en jaksanut ja Siljarasteilla ei kiinnostanut. Kotimainen kisakausi tuli kuitenkin avattua. Siljojen jälkeen en ole suunnistanut. Muutaman pitkän lenkin olen juossu maratonia varten ja jotain pientä kivaa sinne sekaan. Kulkua ei ole ollut ja motivaation kanssakin on vähän niin ja näin.

Viime viikonloppuna olin Uudellamaalla seikkailemassa Ollin polttareiden merkeissä. Sade ei haitannut toimintaa, ja kodassa saatiin makkaratkin käristettyä. Kaljaa tietysti juotiin auringonnousuun. Nyt olen istunut pari päivää tässä koneella ja odotanut, että kiinnostus lenkkeilyyn palaisi.

Prkl, kun taas tulee negatiivisen oloista kirjotusta. Niin joo, on sentään jotain hienoakin. Koulussa tarvitsee käydä enää neljä kertaa tänä keväänä. Kesätöitä ei ole tiedossa, joten kesäkin vaikuttaa melko leppoisalta. Täytyy vain laittaa auto myyntiin ja irtisanoa kämppä. Eiköhän sitten pärjää taas syksyyn asti.

Blogin kirjoittamisen syvimmästä olemuksesta

Ajattelin nostaa hieman profiilia ja siirsin blogin hieman paremmalle alustalle. Nyt on hieman mukavampi kirjoitella ja voisin vaikka lisäillä tänne muutakin kuin pelkkää tekstiä tai väsyneitä musavideoita youtubesta. Pidin tarkoituksella hieman taukoa blogin päivittämisessä. Syynä oli yksinkertaisesti se, että ei ollut mitään järkevää eikä järjetöntä sanottavaa. Mitähän blogiin sitten pitäisi kirjoittaa? Ja kenelle? Ja miksi?

Meikäläisen kynä ei taivu siihen malliin, että yltäisin blogistiikassa SP:n tasolle tai matkakertomuksissa tOden huikeaan mukaansa tempaavaan kerrontaan. Mielikuvitukseni ei myöskään toimi kuten Toukolla, eikä reenimäärät tai menestys yllä Oman tasolle. Suunnistusmaailmassa minua ei toki kovin moni edes tunne muuten kuin sukunimeltä, joten sen puolesta ei ole paineita. Lasken blogini tietysti suunnistusblogiksi, vaikka niitäkin on jo joka lähtöön, osa jo lähes kulttimaineessa.

Luulen, että jatkan vanhalla huonoksi havaitulla linjalla. Toisaalta kukaan ei ole vielä suoraan sanonut, että onpa sulla paskaa juttua blogissa. Kirjoittelen kisajuttuja ja raportoin reenaamattomuudestani. Silloin tällöin itken pahaa oloa ja lupaan lopettaa kaiken. Oikeasti ajattelin kyllä ryhdistäytyä ja pyrkiä kirjoittamaan jotain muka hauskaa. En oikein osaa sanoa, miksi ja kenelle kirjoitan. Toki joskus kirjoittaminen on hauskaa ja omien tuntojen kirjaaminen ylös ihan mukavaa. Välillä se on jopa terapeuttista. Vakiolukijoita en tiedä kuin muutaman. Ehkä sitten kirjoitan heille tai itselleni.

Mutta ei kai tässä. Jatkan rouhimista eteenpäin.