Aamun hiljainen hetki

Tänään aamulla 5.50 kellon soidessa lyhyiden ja heikkojen yöunien jälkeen olo oli äärimmäisen huono. Väsytti, vitutti ja kurkku oli kipeä.

Ennen keskarin karsintaa uskoin vielä ihmeeseen, mutta ei. Ei tällä nilkalla juosta tosissaan kisaa. Hölkkäkävelyksi meni ja samalla lopullinen päätös viestin väliinjättämisestä varmistui. Samalla tiesin, että 25-mannaprojektin päätös ei tule toteutumaan suunnitellussa laajuudessaan. Betonissa kävin jolkottelemassa Kivelän seurana. Pummattiin aika härskisti alkumatkasta, mutta lopussa tunsin vanhan, vuosia kateissa olleen otteen suunnistukseen kumpuavan jostain. Viestissä olisin päässyt hienossa paikassa maastoon. Äijät edellä juoksivat mahtavasti, mutta nyt viesti jouduttiin jättämään kesken. Harmittaa sekin.

Aamun viileydessä työmatkalla mietin paljon asioita. Yksi oli se, että suunnistus on kivaa ja mä haluan viivalle.

Tämä on syksy

Kesä alkaa olemaan vaihtunut syksyksi ja onkin taas aika kirjoitella jotain kuulumisia tännekin. Kesähän meni aika pitkälti lomaillessa, mutta nyt olen jo muutaman viikon ajan ollut töissä. Töitä näyttäisi riittävän ainakin vuoden loppuun asti. Sitten kattellaan taas mitä tehhäään. Opiskelut on nyt Jyväskylän osalta jäissä, mutta ajattelin toki käydä joitain kursseja Turun avoimessa yliopistossa.

Suunnistuskausi katkesi nilkan hajoamiseen Jukolan jälkeen. Kortisonihan ei auttanut, joten röntgenissä pitäisi käydä. Olen vähän pitkittänyt röntgeniin menoa, koska en halua/uskalla kuulla tuomiota eikä tässä toisaalta olisi oikein aikaakaan mihinkään leikkauksiin tms. Ehkä joulukuussa sitten. Jalalla pystyy kuitenkin juoksemaan hyvin tasaisella, mutta maastossa aika huonosti.

Aion toki hölkkäillä tässä vielä muutamat kisat, joista seuraavana SM-keskimatkan karsinta. Eikä 25-mannaa, Småkkea ja NSM:ia voi jättää väliin. Näissä mennään vaikka jalka paketissa. Syksy on muutenkin aina parasta aikaa kun kelit viilenee ja siitepölyt häviää. Tuntuu jopa, että juoksu silloin tällöin kulkee:)

Nyt kävi näin

…tai ei nyt vielä varsinaisesti mitään käynyt, mutta pahaa pelkään. Nilkkavammojahan on aina ollut ja mennyt, mutta tämä uusin ei ottanut asettuakseen. Helpommalla ois varmaan päässyt jos ois perinteinen nivelsidevenähdys eli nilkka ois taittunut sivuttaissuunnassa. Sellaisen vois vielä hoidella nilkkatuella tahi teippauksella, mutta tää on nyt sellainen, että jalkaterän taittuessa äkillisesti ylöspäin iskee järjetön kipu. Käytännössä jokaisella suunnistuskerralla tai maastolenkillä jossain vaiheessa astun hieman huonosti kiven tai puunjuuren tms. päälle ja silloin sattuu kovaa.

Kävin nyt sitten näyttää tuota rikkinäistä nilkkaa Hernikselle ja kortisonithan sinne lyötiin. Jotain tulehdusta siellä on ja luut kolisee yhteen kun nilkka taittuu ylöspäin. Toivottavasti tokenee kortisonilla, koska muuten lähdetään kuvaamaan ja kattomaan josko siellä ois hieman ylimääräistä rustottumaa ynnä muuta roinaa.

Torstaina hyppään pyörän satulaan ja ensi viikolla kokeilen juoksua maastossa. Sitten nähdään mihin suuntaan tässä ollaan menossa.

Jukolassa

Jukola ei nyt mennyt oikein putkeen. Tuloksista voitte katsoa ajan ja sijoituksen. Itse en jaksa. Ajattelin, että Jukolasta olisi hauska kirjoitella kunnon kisaraportti, mutta nyt sellaiseen ei ole kyllä mitään aihetta. Toisaalta en matkan varrelta paljoa muistakaan, koska taivalsin suurimman osan matkasta hämärän rajamailla. Jo edellispäivien verryttelylenkeillä ja kisan alkuverryttelyssä tunsin, että kaikki ei ole kohdallaan. Epäilen, että en ollut palautunut maratonista ja saattoi NOC-järjestelytkin viedä hieman voimia.

Kisan alusta asti hengitys oli tosi vaikeaa ja jalat tuntuivat raskailta. En kyennyt juoksemaan edes normaalia VK-vauhtia. Matkan varrella tein pari isompaa virhettä ja muutaman pienen. Pari kilometriä ennen maalia alkoivat energiat loppua, ja oli jopa käveltävä muutama ylämäki. Onneksi juomarasteja oli tiheään. Turha edes mainita miten pettynyt olen tähän taaperrukseen. Ensi viikolla lepään kunnolla ja sitten alan harjoitella syksyn koitoksia varten.

Tukholma

Matkustimme Tukholmaan perjantaina päivälaivalla. Päivälaivailu on muuten melko tuskaista touhua, onneksi sitä ei tarvitse kovin usein harrastaa. Stadsgårdenista otimme taksin alle, ja matkustimme Östermalmin urheilukentälle hakemaan kilpailumateriaaleja ja syömään pastaa. Siitä sitten sujuvasti metrolla majoitushostelliin, joka osoittautukin hyväksi mestaksi ajatellen tulevia reissuja Tukholmaan. Ei muuta kuin unta palloon. Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Aamupalan jälkeen siirryimme metrolla kisapaikalle odottelemaan starttia. Lämpötila huiteli melkoisen korkeita lukemia. Lähtöalueella seisoskellessa olo oli jo melko tuskainen. Tarkoituksena oli lähteä liikkeelle fiiliksen mukaan ilman mitään tarkempia vauhtisuunnitelmia.

0-5km

Läksin 3.15 loppuaikaan tähtäävän jäniksen perään. Vauhti tuntui rennolta ja juoksu jopa hyvältä. Ainoa häiritsevä tekijä oli kuumuus, varsinkin kun yhtään hellelenkkiä en ollut tehnyt. Isossa porukassa meinasin missata ekan juomapisteenkin.

5-10km

Rennon alun jälkeen alkoi ahdistaa aika vahvasti. Kilometritolpat vaihtuivat turhan hitaasti ja oikean jalan säären etuosaa sekä pohjetta särki ikävästi. Juoksin kuitenkin 3.15-jänisten edellä. Matkamusiikkina Suvivirsi koulujen päätöksen kunniaksi.

10-15km

Juoksuvire vaihteli koko ajan. Välillä sain oikeinkin hyvän rytmin päälle, mutta välillä en osannut juosta lainkaan. Aloin miettiä pääsenkö tänään maaliin asti. Päätin juosta ainakin puolimatkaan, koska siitä olisi lyhin reitti hypätä sivuun.

15-21,1

Taistelu jatkui, välillä kulki hyvin ja välillä huonosti. Onneksi puolikkaan kohdalla kulki, joten päätin jatkaa matkaa. Lauleskelin aikani kuluksi Ruotsin kansallislaulua.

21,1-25

Avoimella niityllä auringonpaahteessa kuvittelin oikeasti, että tänään en pääse maaliin, vaikka kuinka haluaisin. Päätin jatkaa matkaa niin kauan kuin jalat kantaa. Keskeytys ei olisi häpeä, mutta en silti halunnut luovuttaa.

25-30km

Aloin katsella sopivaa keskeytyspaikkaa, mutta onneksi sellaista ei löynyt. Yleisöä oli jatkuvana nauhana reitin varressa. Mietin ennen lähtöä saamiani tsemppausviestejä, ja päätin että maaliin on päästävä, vaikka kävellen. Itseruoskinta oli siinä määrin kovaa, että itku meinasi tulla.

30-35km

Pian 30km jälkeen oli pakko ottaa ensimmäiset kävelyaskeleet. Reidet olivat niin kipeät, että juoksusta ei tullut enää mitään. Hölkkäilin silloin tällöin muutamia satoja metrejä ja välillä vaihdoin kävelyyn. Suoraan sanottuna vitutti aivan törkeästi. Miten voi mies olla niin heikko, ettei asvalttijuoksua kestä.

35-40km

Henkisesti alkoi hieman helpottaa. Nyt tiesin, että pääsisin maaliin. Ehkä jopa juosten. Reisien kramppailu oli kyllä sitä luokkaa, että piti hieman varoa askeleitaan. Tokolan Jussi vaimoineen tuli ohi ja vaihdettiin siinä kuulumisiakin.

40-42,195km

Viimeiset pari kilsaa pystyin juoksemaan ilman kävelytaukoja. Stadionilla oli taas tunnelmaa, mutta itse halusin mahdollisimman nopeasti maaliin ja kotiin häpeämään. Loppuaika 3.28.15 ei anna aihetta riemuun. Sitten olen tyytyväinen kun tunnit merkitään kakkosella. Näillä reenimäärillä ja 30 asteen lämmössä sitä ei kyllä saavuteta, mutta ehkä vielä joskus.

Kisan jälkeen hain varusteet säilytyksestä, ja heittäydyin selälleni tekonurmelle. Hetken päästä oli niin paha olo, että oli pakko siirtyä varjoon. Oksu kutitteli jo kurkkua, mutta pysyi kuitenkin sisällä. Tombakin soitteli ja kyseli koska lähdetään satamaan päin. Hetken luulin kärsineeni tappion, mutta mies olikin heittänyt kesken puolessa välissä. Matka Vikingterminaleniin sujui tuskaisissa merkeissä. Onneksi viimein Slussenilla bussia odottaessa kykenin syömään ja juomaan. Laivalla otettiin muutamat oluset ja katsastettiin Humppiksen meininkiä. Fiilis oli jo hieman parempi. Uni tosin ei meinannut tulla millään.

Matkalla Tukholmaan

Viime kesänä O-ringenin paluumatkalla katteltiin Amorellan kannelta Djurgårdenin suuntaan. Aurinko paistoi ja olut oli kylmää. Siinä tuli mieleen, että pitäisköhän vielä joskus käydä näyttämässä Tukholmalle miten juostaan. Seuraavalla viikolla ystäväni Roimelan Tomba soitteli ja kyseli lähtisinkö taas juoksemaan Tukholman maratonia seuraavana keväänä. Kauaa en miettinyt ja siinä vaiheessa ajatus tuntui kovin hyvältä.

Tuli syksy ja tuli talvi. Syksyllä reeni ei maistunut eikä se maistunut vielä joulukuussakaan. Tammikuun alussa kuitenkin tartuin härkää sarvista. Tein hienot suunnitelmat paperille. Nousujohteista harjoittelua maaliskuun loppuun asti, kuitenkin enemmän suunnistukseen keskittyen. Tarkoitus oli ensin ottaa paikka raudanlujasta Tiomilan ykkösjoukkueesta. Tiomilan jälkeen suunnitelmana oli siirtää harjoittelua asvaltille ja juosta pitkät lenkit sekä vetoreenit asvaltilla.

Maaliskuun loppupuolelle saakka mentiinkin aikataulussa, ja kunto oli kohdallaan. Sitten kävi taas niin, että pelasin itseni ulos joukkueista. Eihän siinä toki olisi oikeasti ollut edes mahdollisuuksia, mutta en pystynyt kunnolla edes yrittämään. Tiomilan jälkeen kärsin flunssan eikä maratonharjoittelu muutenkaan ottanut tuulta alleen. Muutamat pitkät lenkit työstin Tomban kanssa, mutta muuten asenne oli hieman kadoksissa. Siitepölykausikin oli alkanut, joten kulkukin oli aivan surkea.

Viimeiset pari viikkoa ennen itse tapahtumaa yritin vain pelastaa sen mitä pelastettavissa oli. Palauttelin ja tein muutamia kovia treenejä. Tiesin, että kunto ei ole huono, koska tammikuusta maaliskuuhun olin treenannut hyvin. Uskoin, että pystyn helposti parantamaan kolmen vuoden takaista aikaa.  Tankkaus onnistui mielestäni hyvin ja kaikki vaikutti päällisin puolin olevan kohdallaan. Päätin lähteä nautiskelemaan kesäisestä Tukholmasta.

Breathe

Nyt se on täällä. Allergia- ja astmaoireet ovat taas saapuneet kiusakseni. Viimeisen kahden viikon aikana kovat treenit ovat jääneet aivan torsoiksi. Koneesta ei ole lähtenyt yhtään kierroksia, ja hengitys on ollut todella vaikeaa. Intervallitreeneissä olen yskinyt keuhkoni pihalle ja happi on loppunut kuin veitsellä leikaten. Treenien jälkeen lihakset eivät oikein palaudu ja keuhkoputkeakin jomottaa. Onneksi ensi viikolla pitäisi saada jo uudet lääkkeet, ei tälläistä muuten kestä. Jotenkin tämä siitepölykausi pääsi taas yllättämään, enkä odottanut näin pahoja oireita. Viime keväänä ja kesänä en muistaakseni käyttänyt lainkaan astmalääkkeitä.

Maratoniin on enää kaksi viikkoa. Olo ei ole enää kovin luottavainen hyvän ajan juoksemisen suhteen, mutta ei kai sillä niin väliä olekaan. Lähden nautiskelemaan kesäisestä Tukholmasta ja juoksemaan reitin läpi. Sitten onkin vihdoin kesä.

Close your eyes, clear your heart

Selaillaas kalenteria hiukan taaksepäin. Näköjään laitoin blogin kirjoitustauolle heti kevätleirin jälkeen. Alkoi nimittäin tympimään vähän kaikki sen jälkeen. Täytyy varmaan käydä lyhyesti läpi tapahtumia leirin päättymisestä tähän päivään.

Aloitetaan vaikka siitä, että leirisetti meni hienosti läpi Svartnattaa ja Kolmårdskavlenia lukuunottamatta. Tuli ehkä reenattua liian kovaa tai sitten liikaa maastossa, en mä noista tiedä. Pilasin kuitenkin pienet mahdollisuuteni Tiomilaykköseen. Ketutti sen verran, että ilmoitin jättäväni seuraavan viikonlopun Kevätyönkin väliin. Syyksi kerroin väsymyksen. Pari lepopäivän jälkeen kulku sitten löytyi, ennätys testijuoksussa ja fiilis kattoon. Siinä vaiheessa ei tietysti kevätyöjoukkueisiin enää ollut asiaa.

Tiomilassa olinkin sitten managerin/huoltajan hommissa. Tykkäsin. Taidan alkaa toppatakkimieheksi ja jättää kilpailemisen muille. 29h olin samoilla silmillä ja lähes koko ajan jalkojen päällä. Siinä sivussa kävin juoksemassa OL-UT:n joukkueessa kolmannen osuuden. Juoksu oli seisoskelun jäljiltä aika tahmaista ja suunnistin kuin pps, mutta kivaa oli. Tiomila oli kokonaisuudessaan sen verran rankka setti, että sen jälkeen ei enää olekaan kulkenut.

Seuraavana viikonloppuna oli vuorossa Salorastit ja Siljarastit. Salossa en jaksanut ja Siljarasteilla ei kiinnostanut. Kotimainen kisakausi tuli kuitenkin avattua. Siljojen jälkeen en ole suunnistanut. Muutaman pitkän lenkin olen juossu maratonia varten ja jotain pientä kivaa sinne sekaan. Kulkua ei ole ollut ja motivaation kanssakin on vähän niin ja näin.

Viime viikonloppuna olin Uudellamaalla seikkailemassa Ollin polttareiden merkeissä. Sade ei haitannut toimintaa, ja kodassa saatiin makkaratkin käristettyä. Kaljaa tietysti juotiin auringonnousuun. Nyt olen istunut pari päivää tässä koneella ja odotanut, että kiinnostus lenkkeilyyn palaisi.

Prkl, kun taas tulee negatiivisen oloista kirjotusta. Niin joo, on sentään jotain hienoakin. Koulussa tarvitsee käydä enää neljä kertaa tänä keväänä. Kesätöitä ei ole tiedossa, joten kesäkin vaikuttaa melko leppoisalta. Täytyy vain laittaa auto myyntiin ja irtisanoa kämppä. Eiköhän sitten pärjää taas syksyyn asti.