Ei lähe yhtään

Oon monta kertaa viime viikkoina avannut tän kirjoitusmoodin, mut en oo keksinyt mitään juttua. Enkä keksi nytkään. Voishan sitä kertoa kaikista kisoista ja tapahtumista mitä tässä parin kuukauden aikana on ollut. Olihan siinä 25-mannat, Småkket ja NSM:t ja muut. Mut ne on nyt jo olutta ja menyttä.

Leirikin oli tässä viikonloppuna. Kovin isolla panoksella en ollut mukana, mutta huomasin kuitenkin, että jottan tarttis tehä. En oo varsinaisesti huonossa kunnossa, mutta motivaatio ja suorituskyky ovat hieman kadoksissa. Reissaaminen ja erinäiset kekkerit ovat vähän verottaneet elimistön vireystilaa.

Mut joo, nyt pitää rauhoittua ja alkaa kohentamaan fiilistä. Onneksi treenikalenteri on täynnä ohjelmaa ja juhlimiskalenterissa on seuraava merkintä vasta kuukauden päästä, jos silloinkaan.

 

Aamun hiljainen hetki

Tänään aamulla 5.50 kellon soidessa lyhyiden ja heikkojen yöunien jälkeen olo oli äärimmäisen huono. Väsytti, vitutti ja kurkku oli kipeä.

Ennen keskarin karsintaa uskoin vielä ihmeeseen, mutta ei. Ei tällä nilkalla juosta tosissaan kisaa. Hölkkäkävelyksi meni ja samalla lopullinen päätös viestin väliinjättämisestä varmistui. Samalla tiesin, että 25-mannaprojektin päätös ei tule toteutumaan suunnitellussa laajuudessaan. Betonissa kävin jolkottelemassa Kivelän seurana. Pummattiin aika härskisti alkumatkasta, mutta lopussa tunsin vanhan, vuosia kateissa olleen otteen suunnistukseen kumpuavan jostain. Viestissä olisin päässyt hienossa paikassa maastoon. Äijät edellä juoksivat mahtavasti, mutta nyt viesti jouduttiin jättämään kesken. Harmittaa sekin.

Aamun viileydessä työmatkalla mietin paljon asioita. Yksi oli se, että suunnistus on kivaa ja mä haluan viivalle.

Tämä on syksy

Kesä alkaa olemaan vaihtunut syksyksi ja onkin taas aika kirjoitella jotain kuulumisia tännekin. Kesähän meni aika pitkälti lomaillessa, mutta nyt olen jo muutaman viikon ajan ollut töissä. Töitä näyttäisi riittävän ainakin vuoden loppuun asti. Sitten kattellaan taas mitä tehhäään. Opiskelut on nyt Jyväskylän osalta jäissä, mutta ajattelin toki käydä joitain kursseja Turun avoimessa yliopistossa.

Suunnistuskausi katkesi nilkan hajoamiseen Jukolan jälkeen. Kortisonihan ei auttanut, joten röntgenissä pitäisi käydä. Olen vähän pitkittänyt röntgeniin menoa, koska en halua/uskalla kuulla tuomiota eikä tässä toisaalta olisi oikein aikaakaan mihinkään leikkauksiin tms. Ehkä joulukuussa sitten. Jalalla pystyy kuitenkin juoksemaan hyvin tasaisella, mutta maastossa aika huonosti.

Aion toki hölkkäillä tässä vielä muutamat kisat, joista seuraavana SM-keskimatkan karsinta. Eikä 25-mannaa, Småkkea ja NSM:ia voi jättää väliin. Näissä mennään vaikka jalka paketissa. Syksy on muutenkin aina parasta aikaa kun kelit viilenee ja siitepölyt häviää. Tuntuu jopa, että juoksu silloin tällöin kulkee:)

Nyt kävi näin

…tai ei nyt vielä varsinaisesti mitään käynyt, mutta pahaa pelkään. Nilkkavammojahan on aina ollut ja mennyt, mutta tämä uusin ei ottanut asettuakseen. Helpommalla ois varmaan päässyt jos ois perinteinen nivelsidevenähdys eli nilkka ois taittunut sivuttaissuunnassa. Sellaisen vois vielä hoidella nilkkatuella tahi teippauksella, mutta tää on nyt sellainen, että jalkaterän taittuessa äkillisesti ylöspäin iskee järjetön kipu. Käytännössä jokaisella suunnistuskerralla tai maastolenkillä jossain vaiheessa astun hieman huonosti kiven tai puunjuuren tms. päälle ja silloin sattuu kovaa.

Kävin nyt sitten näyttää tuota rikkinäistä nilkkaa Hernikselle ja kortisonithan sinne lyötiin. Jotain tulehdusta siellä on ja luut kolisee yhteen kun nilkka taittuu ylöspäin. Toivottavasti tokenee kortisonilla, koska muuten lähdetään kuvaamaan ja kattomaan josko siellä ois hieman ylimääräistä rustottumaa ynnä muuta roinaa.

Torstaina hyppään pyörän satulaan ja ensi viikolla kokeilen juoksua maastossa. Sitten nähdään mihin suuntaan tässä ollaan menossa.

Ruisrock

Jeah, Ruiksessa tuli käytyä louhimassa koko setti eli kolme päivää.  Alkuun ei pitänyt mennä lainkaan,  mutta sitten aattelin että vois sitä lauantaiksi mennä. No, lippua ostaessa päätinkin ottaa koko setin. Onneksi näin, koska joka päivälle mahtui monta tähtihetkeä mainioiden esiintyjien kanssa. Kelit eivät oikein suosineet. Perjantaina oli kyllä mukavan lämmin, mutta lauantaina ja sunnuntaina oli aika vilpoista ja tais siellä vähän sadellakin.

Perjantaina nähdyt bändit olivat Viikate, Dead by April, Mokoma, Children of Bodom, Disturbed ja Maj Karma. Dead by April oli positiivinen yllätys. En ollut kuullutkaan göteborgilaisbändistä aiemmin, mutta ainakin livenä se toimi tosi hyvin. Disturbedia odotin eniten eikä se myöskään pettänyt. Tunnelmaan vaikutti tietysti myös hyvin mukana ollut yleisö. Yhtye soitti kaikki hitit ja meininki oli hieno.

Lauantaina nähdyt keikat: Stella, SMG, Maija, Eput, Tehari ja Mew sekä kuullut keikat Egotrippi ja The Sounds. Lauantaihan oli selkeästi vähän kevyemmän musiikin päivä, joka hienojen suomalaisbändien ja yhteislaulujen kautta huipentui suuriin fiiliksiin Mewin keikalla. Äärimmäisen kaunista laulua yhdistettynä hienoihin visuaalisiin efekteihin.

Sunnuntaina oli myöskin meininkiä eli Apulanta, The Crash, Volbeat ja Faith No More. Apulantaa on tullut nähtyä ehkä jo liian monta kertaa, mutta kyllä se silti jaksaa sytyttää. Ja olihan pojilla taas ihan hauskat välispiikit. Crash ei oikein iske, mutta pitihän jäähyväiskeikkaa mennä kahtelee. No oli se ihan hienoa. Volbeat oli pettymys, sanoisin että mielummin kuuntelen levyltä kovaa. Live-esiintyminen jäi jotenkin vaisuksi. Faith No More puolestaan oli pelkkää mahtavuutta. Sedät jaksaa heilua ja Pattonilta irtoaa vielä pienet lihaskuntotreenitkin keikan lomassa.

Jepjep, semmosta meininkiä. Ensi vuonna onkin sit Ruissin 40v-juhlat. Saapi nähä mitä starboja sinne tuloo. Minä ainakin.

Uinuva aurinko

Jukolan jälkeen olo sen verran hapokas, että otin kuluneen viikon aika pitkälti levon kannalta. Kävin pari kertaa lenkillä ja kertaalleen suunnistamassa. Ei muuten kulkenut mihkn. Juhannukseen varasin mukaan sitten perussetit eli monta kassia ruokaa ja useita tölkkejä juomaa. Mukavassa porukassa tuli taas rentouduttua monin eri tavoin. Sää nyt oli aivan prseestä, mut voihan sitä mölkkyä heitellä terassiltakin ja yhteislauluhan lähtee komiasti karaokelaitteiston avulla.

Ensi viikolla alan kokeilla taas urheilemista. Pitäs varmaan syyäkkin vähän kevyemmin, koska nyt on aika läski olo. Kilpailutaukoa tullee vähän, mutta muutaman välietapin kautta suuntaan kohti syksyä ja trikookelejä. Ensin kuitenkin nautiskelen kesästä harjoittelun merkeissä.

Jukolassa

Jukola ei nyt mennyt oikein putkeen. Tuloksista voitte katsoa ajan ja sijoituksen. Itse en jaksa. Ajattelin, että Jukolasta olisi hauska kirjoitella kunnon kisaraportti, mutta nyt sellaiseen ei ole kyllä mitään aihetta. Toisaalta en matkan varrelta paljoa muistakaan, koska taivalsin suurimman osan matkasta hämärän rajamailla. Jo edellispäivien verryttelylenkeillä ja kisan alkuverryttelyssä tunsin, että kaikki ei ole kohdallaan. Epäilen, että en ollut palautunut maratonista ja saattoi NOC-järjestelytkin viedä hieman voimia.

Kisan alusta asti hengitys oli tosi vaikeaa ja jalat tuntuivat raskailta. En kyennyt juoksemaan edes normaalia VK-vauhtia. Matkan varrella tein pari isompaa virhettä ja muutaman pienen. Pari kilometriä ennen maalia alkoivat energiat loppua, ja oli jopa käveltävä muutama ylämäki. Onneksi juomarasteja oli tiheään. Turha edes mainita miten pettynyt olen tähän taaperrukseen. Ensi viikolla lepään kunnolla ja sitten alan harjoitella syksyn koitoksia varten.

Tukholma

Matkustimme Tukholmaan perjantaina päivälaivalla. Päivälaivailu on muuten melko tuskaista touhua, onneksi sitä ei tarvitse kovin usein harrastaa. Stadsgårdenista otimme taksin alle, ja matkustimme Östermalmin urheilukentälle hakemaan kilpailumateriaaleja ja syömään pastaa. Siitä sitten sujuvasti metrolla majoitushostelliin, joka osoittautukin hyväksi mestaksi ajatellen tulevia reissuja Tukholmaan. Ei muuta kuin unta palloon. Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Aamupalan jälkeen siirryimme metrolla kisapaikalle odottelemaan starttia. Lämpötila huiteli melkoisen korkeita lukemia. Lähtöalueella seisoskellessa olo oli jo melko tuskainen. Tarkoituksena oli lähteä liikkeelle fiiliksen mukaan ilman mitään tarkempia vauhtisuunnitelmia.

0-5km

Läksin 3.15 loppuaikaan tähtäävän jäniksen perään. Vauhti tuntui rennolta ja juoksu jopa hyvältä. Ainoa häiritsevä tekijä oli kuumuus, varsinkin kun yhtään hellelenkkiä en ollut tehnyt. Isossa porukassa meinasin missata ekan juomapisteenkin.

5-10km

Rennon alun jälkeen alkoi ahdistaa aika vahvasti. Kilometritolpat vaihtuivat turhan hitaasti ja oikean jalan säären etuosaa sekä pohjetta särki ikävästi. Juoksin kuitenkin 3.15-jänisten edellä. Matkamusiikkina Suvivirsi koulujen päätöksen kunniaksi.

10-15km

Juoksuvire vaihteli koko ajan. Välillä sain oikeinkin hyvän rytmin päälle, mutta välillä en osannut juosta lainkaan. Aloin miettiä pääsenkö tänään maaliin asti. Päätin juosta ainakin puolimatkaan, koska siitä olisi lyhin reitti hypätä sivuun.

15-21,1

Taistelu jatkui, välillä kulki hyvin ja välillä huonosti. Onneksi puolikkaan kohdalla kulki, joten päätin jatkaa matkaa. Lauleskelin aikani kuluksi Ruotsin kansallislaulua.

21,1-25

Avoimella niityllä auringonpaahteessa kuvittelin oikeasti, että tänään en pääse maaliin, vaikka kuinka haluaisin. Päätin jatkaa matkaa niin kauan kuin jalat kantaa. Keskeytys ei olisi häpeä, mutta en silti halunnut luovuttaa.

25-30km

Aloin katsella sopivaa keskeytyspaikkaa, mutta onneksi sellaista ei löynyt. Yleisöä oli jatkuvana nauhana reitin varressa. Mietin ennen lähtöä saamiani tsemppausviestejä, ja päätin että maaliin on päästävä, vaikka kävellen. Itseruoskinta oli siinä määrin kovaa, että itku meinasi tulla.

30-35km

Pian 30km jälkeen oli pakko ottaa ensimmäiset kävelyaskeleet. Reidet olivat niin kipeät, että juoksusta ei tullut enää mitään. Hölkkäilin silloin tällöin muutamia satoja metrejä ja välillä vaihdoin kävelyyn. Suoraan sanottuna vitutti aivan törkeästi. Miten voi mies olla niin heikko, ettei asvalttijuoksua kestä.

35-40km

Henkisesti alkoi hieman helpottaa. Nyt tiesin, että pääsisin maaliin. Ehkä jopa juosten. Reisien kramppailu oli kyllä sitä luokkaa, että piti hieman varoa askeleitaan. Tokolan Jussi vaimoineen tuli ohi ja vaihdettiin siinä kuulumisiakin.

40-42,195km

Viimeiset pari kilsaa pystyin juoksemaan ilman kävelytaukoja. Stadionilla oli taas tunnelmaa, mutta itse halusin mahdollisimman nopeasti maaliin ja kotiin häpeämään. Loppuaika 3.28.15 ei anna aihetta riemuun. Sitten olen tyytyväinen kun tunnit merkitään kakkosella. Näillä reenimäärillä ja 30 asteen lämmössä sitä ei kyllä saavuteta, mutta ehkä vielä joskus.

Kisan jälkeen hain varusteet säilytyksestä, ja heittäydyin selälleni tekonurmelle. Hetken päästä oli niin paha olo, että oli pakko siirtyä varjoon. Oksu kutitteli jo kurkkua, mutta pysyi kuitenkin sisällä. Tombakin soitteli ja kyseli koska lähdetään satamaan päin. Hetken luulin kärsineeni tappion, mutta mies olikin heittänyt kesken puolessa välissä. Matka Vikingterminaleniin sujui tuskaisissa merkeissä. Onneksi viimein Slussenilla bussia odottaessa kykenin syömään ja juomaan. Laivalla otettiin muutamat oluset ja katsastettiin Humppiksen meininkiä. Fiilis oli jo hieman parempi. Uni tosin ei meinannut tulla millään.

Matkalla Tukholmaan

Viime kesänä O-ringenin paluumatkalla katteltiin Amorellan kannelta Djurgårdenin suuntaan. Aurinko paistoi ja olut oli kylmää. Siinä tuli mieleen, että pitäisköhän vielä joskus käydä näyttämässä Tukholmalle miten juostaan. Seuraavalla viikolla ystäväni Roimelan Tomba soitteli ja kyseli lähtisinkö taas juoksemaan Tukholman maratonia seuraavana keväänä. Kauaa en miettinyt ja siinä vaiheessa ajatus tuntui kovin hyvältä.

Tuli syksy ja tuli talvi. Syksyllä reeni ei maistunut eikä se maistunut vielä joulukuussakaan. Tammikuun alussa kuitenkin tartuin härkää sarvista. Tein hienot suunnitelmat paperille. Nousujohteista harjoittelua maaliskuun loppuun asti, kuitenkin enemmän suunnistukseen keskittyen. Tarkoitus oli ensin ottaa paikka raudanlujasta Tiomilan ykkösjoukkueesta. Tiomilan jälkeen suunnitelmana oli siirtää harjoittelua asvaltille ja juosta pitkät lenkit sekä vetoreenit asvaltilla.

Maaliskuun loppupuolelle saakka mentiinkin aikataulussa, ja kunto oli kohdallaan. Sitten kävi taas niin, että pelasin itseni ulos joukkueista. Eihän siinä toki olisi oikeasti ollut edes mahdollisuuksia, mutta en pystynyt kunnolla edes yrittämään. Tiomilan jälkeen kärsin flunssan eikä maratonharjoittelu muutenkaan ottanut tuulta alleen. Muutamat pitkät lenkit työstin Tomban kanssa, mutta muuten asenne oli hieman kadoksissa. Siitepölykausikin oli alkanut, joten kulkukin oli aivan surkea.

Viimeiset pari viikkoa ennen itse tapahtumaa yritin vain pelastaa sen mitä pelastettavissa oli. Palauttelin ja tein muutamia kovia treenejä. Tiesin, että kunto ei ole huono, koska tammikuusta maaliskuuhun olin treenannut hyvin. Uskoin, että pystyn helposti parantamaan kolmen vuoden takaista aikaa.  Tankkaus onnistui mielestäni hyvin ja kaikki vaikutti päällisin puolin olevan kohdallaan. Päätin lähteä nautiskelemaan kesäisestä Tukholmasta.

Liikenneterveisiä

Tänään Jyväskylästä Turkuun ajellessa matkan varrella oli taas monenlaista kulkijaa. Tuli siinä mieleen, että voisin listata tähän muutamia ärsyttävimpiä asioita liikenteessä. Itsehän olen tietysti täydellinen kuski. Tai no en ainakaan sorru seuraaviin:

1. Alinopeutta ajavat

Nää on just niitä kun ajaa mittarin mukaan tasan liikennemerkin osoittamaa vauhtia tai jopa vielä hiljempaa. Aika monessa autossa todellinen nopeus on kuitenkin aivan jotain muuta kuin mittarin osoittama. Yleensä ratissa on Erkki 90v tai Minja-Maria 18v.

2. Jarruttelijat

En ymmärrä miksi nopeusrajoituksen vaihtuessa alaspäin on painettava jarrua liikennemerkin kohdalla. Jalan voi myös nostaa hetkeksi kaasulta ja antaa vauhdin hiljentyä itsestään. Kameran kohdalla jarruttelun ymmärrän jotenkin, mutta ei siihenkään tarvitse paniikkijarrutusta tehdä. Ja toki niitä kameroitakin voi zoomailla vähän kauempaa, ettei tarvi kohdalla jarruttaa.

3. Ohituskaistakiihdyttelijät

Ensin ajetaan rauhallista vauhtia  siten, että takana oleva alkaa jo etsiä ohituspaikkaa. Viimein eteen avautuu ohituskaista. Tietysti siinä vaiheessa kaasupoljin löytyy, ja vain reipasta ylinopeutta ajamalla pääsee ohi. Ohituskaistan jälkeen vauhti tietysti taas hiljenee.

4. Karavaanarit

Kesä on näköjään tulossa, kun tutut tientukot ovat taas saapuneet liikenteeseen vetämää letkaa. Usein monen koirankopin voimin. Prkl.

5. Nykijät

Oletetaan, että ajetaan satasen alueella. Näillä kuskeilla auton nopeus seilaa välillä 90-130. Ymmärrän kyllä jos autossa ei ylämäessä tehot riitä ja toisaalta alamäessä painetaan kaasua kuten ylämäessä. Pakkohan siinä on ohi mennä, että saa ajella omaa tasaista vauhtia.

6. Tasanopeus

Nämä henkilöt eivät juuri noteeraa nopeusrajoituksia. Satasen alueella ajetaan tasan satasta, mutta myös 80 alueella vauhti on sata. Näistä kun työstää ohi satasen alueella niin hetken päästä ne on 80 alueella roikkumassa puskurissa.

Ohan noita tietysti vielä muitakin, mutta nämä nyt tuli mieleen tämänpäiväisellä matkalla. Ei sillä, että olisin mitenkään agressiivinen kuski, mutta tuollaiset pikkuasiat laittaa ketuttamaan. Pienellä skarppaamisella liikenne sujuisi paljon jouhevammin. Lisäksi ajokoulutusta autokoulussa tulisi lisätä, ja ikärajaa ajokortin saamiseen nostaa parilla vuodella. Rahaa pitäisi myöskin käyttää enemmän teiden kunnossapitoon ja parantamiseen. Poliisien puolestaan pitäisi keskittyä esimerkiksi alkolukkosysteemien kehittämiseen, eikä turhanpäiväiseen pikkutarkkaan ylinopeuksien valvontaan. Niin.